sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Hirvi

Olin kävelemässä polkua pitkin pyörälleni, kunnes hirvi lähti juoksemaan edestäni. Kamerani olin pakannut reppuun pari minuuttia aikaisemmin, joten en voinut kuin kiroilla tilanteelle. Tajusin kuitenkin että hirvi tulee ylittämään pitkokset, jotka ovat metsän takana noin 400metrin päässä. Pikaisesti juoksin pitkoksille ja kuten arvelinkin, hirvi möllötti koivikossa. Katselimme toisiamme jonkin aikaa ja päätin kokeilla miten hirvi reagoisi erilaisiin ääniin. Maiskuttelu tehosi hirveen ja se lähti rauhallisesti kävelemään minua kohti. Lopulta välillämme oli vain oja, jolloin lähdin hitaasti peruuttamaan ja hirvi hyppäsi aukealle. Minussa on joko hirvikuiskaajan vikaa tai sitten tämä oli nuori, eikä tiennyt miten toimia.






Poron jäännökset ovat tavallinen näky Rovaniemen metsissä.

Metsäkauriin kallo on kuitenkin jo harvinainen löytö.


8 kommenttia:

  1. Mahtava tilanne, kohdata hirvi, upeat kuvat, etenkin ylin. Taidat tosiaan olla hirvikuiskaaja! Olen ihan varma että eilisellä kuvausreissulla mökkimetsässä kohtasin/sivuutin hirven. Ei mikään muu eläin voi pitää niin kovaa töminää juostessaan. Onhan siellä papanoitakin, siellä, täällä.
    Tuolla edelläkin on upeita kuvia, suloinen, edesmennyt pieni kurre, pöllö, suokukot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Uskon tämän olevan viime kevään vasa, jonka emo on vierottanut juuri uusien tieltä. Hirven kuulee usein, mutta näkee harvoin. Hauska että niin suuri eläin osaa piilotella hyvin.

      Poista
  2. Hieno hirvikuva. Olet rohkea, kun katsoit noin läheltä hirveä silmästä silmään. Minä olen kerran tehnyt niin myös, mutta välillämme oli ainakin 50 m...=)

    Pyynkin olet saanut kuvaan. Minä kuulen metsälenkillä toisinaan sen äänen, kun pyy lähtee lähtee lentoon, mutta kuviin en ole lintua saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä oli aika "pieni", mutta kokemus oli silti hieno.
      Iltaisin kun puhaltelee pyypilliin, niin sen saa helposti istuskelemaan puiden oksille. ;)

      Poista
  3. Hieno kohtaaminen hirven kanssa ja sait todella hyvät kuvat.
    Minulta kyllä jäisi vastaavassa tilanteessa kuvat ottamatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. En halunnut jättää loistavaa tilaisuutta käyttämättä, mutta sonnia en olisi uskaltanut lähestyä!

      Poista
  4. Minun silmiini tuo näyttää nuorelta. Olisikohan emän juuri pois ajama? Minua pelottaisi kohtaaminen aikuisen hirven kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin itsekin arvelen. Emo on varmaan lähistöllä uusien vasojen kanssa.

      Poista